I YHDISTYS
1 §
Yhdistyksen nimi on Aallon Tekoälyseura ry, englanniksi Aalto Artificial Intelligence Society (AAIS) ja sen kotipaikka on Espoo.
2 §
Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää tekoälystä kiinnostuneita Aalto-yliopiston opiskelijoita ja muita ihmisiä sekä edistää tekoälyn tuntemusta yliopiston piirissä. Lisäksi yhdistys tukee jäsentensä kiinnostusta tekoälyssä ja kehittymistä siinä.
3 §
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää illanviettoja, ekskursioita, opintopiirejä, kursseja, hackathoneja ja kilpailuja, kerätä ja välittää tietoa tekoälystä sekä tehdä yhteistyötä muiden yhdistysten kanssa ja toteuttaa erilaisia aihealueeseen liittyviä projekteja.
II JÄSENET JA MAKSUT
4 §
Jäseneksi haluavan tulee ilmoittaa asiasta hallitukselle, joka hyväksyy jäsenet. Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsen voidaan hyväksyä aaltojäseneksi, muut tavallisiksi jäseniksi. On myös mahdollisuus liittyä yhdistyksen kannatusjäseneksi. Äänioikeutettuja ovat kaikki seuran aaltojäsenet. Tavallisilla jäsenillä tai kannatusjäsenillä ei ole äänioikeutta yhdistyksen kokouksissa, mutta tavallinen jäsen voidaan valita hallituksen jäseneksi.
5 §
Jäseniltä voidaan periä jäsenmaksu kerran vuodessa. Jäsenmaksu voi olla erisuuruinen eri jäsenryhmillä. Hallitus voi katsoa eronneeksi jäsenet jotka ovat laiminlyöneet jäsenmaksunsa yli puolen vuoden ajan.
6 §
Hallitus voi erottaa jäsenen, joka ei täytä jäsenyysеhtoja tai on aiheuttanut vahinkoa yhdistykselle tai muille jäsenille. Erotettavalla on oikeus tulla kuulluksi ennen päätöstä.
III KOKOUKSET
7 §
Yhdistyksen kokoukset kutsutaan koolle vähintään viikkoa aikaisemmin julkaisemalla kutsu yhdistyksen sähköpostilistalla.
8 §
Kevätkokouksessa helmi-maaliskuussa vahvistetaan edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä päätetään, myönnetäänkö vastuuvapaus niille, jotka ovat hoitaneet yhdistyksen hallintoa edellisenä vuonna. Lisäksi hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä päätetään jäsenmaksujen suuruus ja eräpäivä.
9 §
Syyskokouksessa marras-joulukuussa valitaan puheenjohtaja ja muu hallitus sekä toiminnantarkastajat seuraavaksi kalenterivuodeksi.
IV TALOUS
10 §
Hallitukseen kuuluu vähintään 3 aaltojäsentä, puheenjohtaja mukaan luettuna. Hallitus on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet hallitukseen valituista, kuitenkin vähintään kolme henkilöä.
11 §
Hallitus voi valita keskuudestaan varapuheenjohtajan hoitamaan puheenjohtajan tehtäviä, kun tämä on estynyt tai esteellinen.
12 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaa puheenjohtaja tai hallituksen oikeuttama henkilö.
13 §
Toiminnantarkastajaksi valitaan yksi hallituksesta riippumaton henkilö ja hänelle varahenkilö.
14 §
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
15 §
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta, järjestää varainkeräyksiä, harjoittaa kustannustoimintaa sekä vastaanottaa avustuksia, lahjoituksia ja testamentteja.
V MUUTA
16 §
Sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkautumisesta päätetään kahdessa peräkkäisessä yhdistyksen kokouksessa, joiden väli on vähintään kaksi viikkoa ja enintään kolme kuukautta. Päätökseen vaaditaan molemmissa kokouksissa vähintään 3/4 enemmistö annetuista äänistä.
17 §
Yhdistyksen purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi sen varat siirtyvät Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalle.